Talousteema Oy
Talousteema Oy
Etusivu Koulutukset Blogi Verouutiset Talousteema Palaute
Talousteema Oy

Lassi Mäkinen

Seuraavaksi valvontakamerat kassoille
26.10.2018 | © Talousteema Oy

Verohallinto suunnittelee fiskaalisten kassajärjestelmien käyttöönottoa Suomessa. Niiden avulla Verohallinto saa tiedot kaikista käteismyynneistä. Mutta riittävätkö ne ohimyyntien estämiseen?

Verohallinto on jo vuosikymmeniä vaatinut käteisellä myyville kaupoille ja palveluyrityksille menetelmiä, joilla voidaan estää kirjanpidon ohi myyminen. Vuonna 2013 säädettiin myymälöille velvollisuus tarjota asiakkaalle kuitti.

Verohallinto pettyi vuonna 2017, kun korkeimman hallinto-oikeuden mielestä kuitinantovelvollisuus tarkoittaa vain sitä, että asiakkaalta kysytään, haluaako hän kuitin. Jos asiakas haluaa kuitin, se tulostetaan ja annetaan hänelle. Muussa tapauksessa sitä ei tarvitse tulostaa.

Jos kuitista ei kysytä asiakkaalta, laiminlyöntimaksun määrä on vähintään 300 euroa ja enintään 1.000 euroa.

Verohallinnon työryhmä julkaisi 12.6.2018 selvityksen, jossa se ehdotti fiskaalisten kassajärjestelmien käyttöönottoa Suomessa. Ne voivat olla joko offline- tai online-tyyppisiä.

Offline-järjestelmässä on musta laatikko, johon tallentuvat kaikki kassakoneen tapahtumat ja näitä tietoja voi saada vain verotarkastaja. Online-järjestelmässä kaikki kassakoneen tapahtumat menevät tietoliikenneyhteyttä käyttäen suoraan Verohallinnon tietokantaan.

Verohallinto aikoo järjestelmän avulla seurata, vastaavatko yrityksen lähettämät arvonlisäveroilmoitukset kassatapahtumia. Tämä ei ole aivan yksinkertaista.

Yrityksillä on käteismyynnin lisäksi laskutusmyyntiä, käteiskassasta maksetaan ostoja ja annetaan palkkaennakoita henkilökunnalle. Lisäksi on paljon erilaisia virhetapahtumia, niiden korjauksia ja korjausten korjauksia. Kaikille näille poikkeustilanteille on luotava sääntöjen mukaiset menettelyt.

Vanhanaikaiset kassajärjestelmät eivät taivu uusiin vaatimuksiin. Jos järjestelmä on uusi, siihen on hankittava musta laatikko tai tietoliikenneyhteys. Nämä muutokset eivät ole ilmaisia. Muutosta kalliimpi on kokonaan uuden kassajärjestelmän hankkiminen.

Kuka tällaiset hankinnat maksaa? Yrittäjä maksaa. Valtio ei luultavasti osallistu näihin kustannuksiin lainkaan.

Verohallinnon ty√∂ryhm√§ arvioi, ett√§ yrityksille aiheutuvat j√§rjestelm√§n perustamiskustannukset ovat noin 122 miljoonaa euroa ja vuotuiset k√§ytt√∂kustannukset noin 25 ‚Äď 30 miljoona euroa. Luultavasti n√§m√§ luvut on aliarvioitu, ett√§ hanke menisi helposti l√§pi.

Rehellinen yrittäjä maksaa mutta vilpillinen liikemies ei maksa. Epärehelliset ihmiset eivät tunnetusti noudata mitään lakeja, ellei siitä ole heille hyötyä. He löytävät aina menettelyn, jolla määräyksiä voidaan kiertää. Ohimyynnissä tämä ei ole kovin vaikeaa.

Fiskaalinen kassajärjestelmä tallentaa vain kassakoneeseen näppäillyt tiedot. Se ei pysty ottamaan selvää niistä myynneistä, joita ei syötetä kassajärjestelmään.

Tällaisia tapauksia varten luultavasti tulevaisuudessa Verohallinto vaatii valvontakamerat kaikille Suomen kassoille. Siinä vaiheessa Verohallintoon palkataan valtava määrä ihmisiä, jotka päivästä toiseen katselevat kassojen kuvatallenteita.

Lassi Mäkinen

Y√∂t√∂it√§ kirjanpit√§jille ja palkanlaskijoilleSeuraavaksi valvontakamerat kassoilleSuomen Yritt√§j√§t nujakoi turhaan ay-liittojen kanssaPalkkaennakko ei ole palkka vaan pikavippiTulorekisteriss√§ on p√§iv√§m√§√§r√§virheHallitus mahdollistaa ihmisten s√§√§st√∂jen ry√∂st√§misenKiristyv√§st√§ tietosuojasta paineita luottotietoyhti√∂illePuolen vuoden musta aukko asuntoyhti√∂n taloudessa‚ÄĚJoskus tulee virheilmoitus, joka sitten h√§vi√§√§ itsest√§√§n‚ÄĚKassavirtahanke t√§ytt√§√§ 15 vuottaTulorekisteri ‚Äď kenen byrokratiaa se kevent√§√§?Aika ja raha ‚Äď yritt√§j√§n kaksi stressi√§Suomen valtio tuotti taas tappiotaAllekirjoitettua tilinp√§√§t√∂st√§ ei saa muuttaa‚ÄĚKuuden euron simmi‚ÄĚMiksi taloushallinnon muutokset ajoitetaan vuodenvaihteeseen?Pienet tilitoimistot kyll√§ p√§rj√§√§v√§t, mutta suuret‚ĶTuntemattomat tilinp√§√§t√∂skaavat suojaavat yritt√§j√§√§ vainoltaMiten valvonta ‚ÄĚlaaditaan‚ÄĚ?Miksi yritt√§misen byrokratia tuntuu kevyelt√§?Arvonlis√§verolaki kirjoitettiin kateuden kiimassaVerohallinto j√§rjest√§√§ kirjanpit√§jien hirtt√§j√§iset tammikuussaSumu laskeutui Suomen talouden ylleYhdenkertainen kirjanpito kummittelee‚ÄĚPosti kulkee, kun Kusti polkee‚ÄĚPuhumattomuus on velallisen pahin virheTelia myy viestipalveluita mutta vastaa viesteihin hitaasti‚ÄĚItselleen sika kiusan tekee‚Ķ‚ÄĚKolmen vuoden s√§√§nn√∂n anatomiaKirjanpitolaki rikkoo varovaisuuden periaatettaPyh√§ osinkoverotus ‚Äď ‚ÄĚMiks kaiken pit√§√§ aina muuttua?‚ÄĚVain muutos on varmaaValoa ikkunoissaOmaVero on huonompi kuin odotinPieni nainen ja iso unelmaTy√∂ on antamista ‚Äď ei ottamistaPuhelinetujen ennakonpid√§tykset tarpeetonta n√§pr√§√§mist√§Auto kirjanpidossa ‚Äď auto ei kirjanpidossa ‚Äď auto j√§lleen kirjanpidossaVATT:n veroselvitys unohti t√§rkeimm√§n investointikannustimenABC-huoltamon kahvilassa on paras veroasiantuntemusMicrosoftille asiakkaat ovat vain lypsykarjaaKuudenkymmenen talousjohtajan harhainen totuusHankasalmi, H√§meenlinna, Oulu ja HelsinkiPieness√§ yrityksess√§ ihminen puhuu ihmiselleEduskunnassa saa valehdella mutta ei syytt√§√§ valehtelustaSeura-lehti: "Mik√§ kannustaa yritt√§m√§√§n?"Juha Sipil√§ haluaa Suomeen 110.000 uutta ty√∂paikkaaJuuri nyt tilitoimistopalveluiden tarve kasvaa‚ÄĚT√§m√§ on aivan hevon humppaa‚ÄĚTekisink√∂ tilinp√§√§t√∂ksen vanhan vai uuden lain mukaisesti?
Talousteema Oy
 © Talousteema Oy 2014 ‚Äď 2018