Talousteema Oy
Talousteema Oy
Etusivu Koulutukset Blogi Verouutiset Talousteema Palaute
Talousteema Oy

Lassi Mäkinen

Yrittäjän piinakevät
3.4.2020 | © Talousteema Oy

Viime viikkoina moni yrittäjä on nukkunut yönsä huonosti. Pelko konkurssista on vallannut mielen. Omakin yritykseni menetti koko tulovirran yhdellä iskulla. Silti olen saanut iltaisin unen helposti, koska teen kassasuunnittelua joka päivä.

Kassasuunnittelu antaa aikaa miettiä, miten koronakriisistä selviydytään.

Tässä tilanteessa voitolla tai tappiolla ei ole merkitystä, kun rahan riittävyys ratkaisee. Eikä tässä tilanteessa oman pääoman suuruudellakaan ole merkitystä, sillä kassapuskuri on ainoa luotettava turva.

Olen saanut paljon kysymyksiä, miten tästä selviydytään, ja seurannut erään uuden yrityksen taistelua olemassaolostaan. Jokainen yritys on erilainen. Kullakin yrittäjällä on oma kujansa kuljettavana.

Päätin koostaa vuosikymmenten kokemukseni diasarjaan, jossa käyn esimerkein läpi ajatuksia, miten yritykset voivat selviytyä koronakriisin aiheuttamasta talousahdingosta. Diasarjasta on tietoa Talousteema Oy:n verkkosivulla.

Olin tilitoimistoyrittäjä 1990-luvulla, kun Suomi kohtasi sodan jälkeisen ajan pahimman laman. Autoin asiakkaitani jaloilleen ja onnistuin muiden paitsi yhden kohdalla. Tämä yksi ajautui konkurssiin valtion omistaman roskapankki Arsenalin typerän päätöksen vuoksi.

Lama-ajan opit ovat jääneet muistiini. Ne luovat varmuutta nykytilanteessa, kun tuntuu, ettei oikein mistään saa otetta.

Epävarmuuden aika ei lopu nopeasti, sillä nyt on pitkä lama tulossa. Konkursseja ja työttömyyttä ei voi välttää. Suomen talous palaa karrelle koko maailman talouden myötä.

Mutta tuhkastakin noustaan, jos on tahtoa. Suomalainen sisu ei ole hävinnyt. Sitä on nuorilla yhtä lailla kuin vanhoillakin sukupolvilla.

Nyt on vain nähtävä todellisuus kirkkaana ja keskityttävä olennaiseen. Yrityksessä se on kassavirta. Rahaa pitää tulla enemmän kuin sitä menee. Tämä on yksinkertaisen karua matematiikkaa, mutta yhtälön ratkaiseminen on vaikeaa.

Sen kuitenkin jokainen ymmärtää helposti, että tuloja on lisättävä ja menoja vähennettävä. Tuloja eivät kassavirtalaskennassa ole vain myyntitulot ja menoja eivät ole pelkästään kulut.

Tuloja syntyy lainoista ja avustuksista samoin kuin tuotteiden myynnistä. Lainat ja avustukset pitää perata tarkasti ja myyntituloja pitää saada lisää, kun kassa uhkaa tyhjetä.

Menoja ovat lainojen lyhennykset, osingot ja verot samoin kuin palkat, vuokrat ja vakuutusmaksut. Näihin pitää saada alennusta tai ainakin lisää maksuaikaa.

Hallitus yrittää parhaansa mukaan auttaa yrittäjiä mutta lakien muuttaminen nopealla aikataululla on hankalaa. Virkamiesvalmistelu vie aikansa, lausunnon antajille on varattava tilaisuus kertoa kantansa ja eduskunnassa lakiesitys menee valiokuntaan, joka kuulee asiantuntijoita.

Eduskunnan täysistunto tekee päätöksen kahdessa vaiheessa ja lopulta tasavallan presidentti vahvistaa lain. Vasta tämän jälkeen sitä voidaan soveltaa käytäntöön.

Lakia soveltavat virkamiehet saattavat tulkita lain tarkoitusta toisin kuin poliitikot ovat tarkoittaneet tai yrittäjän mielestä on oikeudenmukaista. Silloin hyvä ajatus vesittyy.

Avun odottaminen raastaa yrittäjän mieltä. Kynsien pureskelu työpöydän ääressä ei helpota. Asia pitää pyyhkiä hetkeksi mielestä.

Parasta tuuletusta aivoille on ulkoilu luonnossa. Keväällä auringon paistaessa ja lintujen laulaessa metsässä liikkuminen tuo mielenrauhan. Kun aivot lepäävät, alitajunta toimii tehokkaasti aivan huomaamatta. Lenkin jälkeen kassasuunnitelmassa oleva ongelma saattaa ratketa kuin itsestään.


Lue koko kirjoitussarja:
1. Koodasin uudenlaisen kirjanpitosovelluksen
2. Avaan kirjanpitoni ytimen
3. Kassavirtalaskenta voittaa kuusi nolla
4. Valmistaudu lamaan, vaikka se ei tulisikaan
5. Yrittäjän piinakevät
6. Pienet tilitoimistot voivat pelastaa Suomen
7. Yrittäjät nostettiin tikun nokkaan kivitettäviksi
8. Kovia kokeneet ja fiksut pärjäävät
9. Tilinpäätöksissä liikaa klappia


Lassi Mäkinen

Tilinpäätöksissä liikaa klappiaKovia kokeneet ja fiksut pärjäävätYrittäjät nostettiin tikun nokkaan kivitettäviksiPienet tilitoimistot voivat pelastaa SuomenYrittäjän piinakevätValmistaudu lamaan, vaikka se ei tulisikaanKassavirtalaskenta voittaa kuusi nollaAvaan kirjanpitoni ytimenKoodasin uudenlaisen kirjanpitosovelluksenHinta on tunneasia ostajalle ja myyjällePöytäkirja voi olla väärä todisteKompastuin Verohallinnon kielivirheeseenHerätys Verohallinto, elämme 2000-luvulla!Ilmasto-ongelma ei ratkea roskalaatikoillaEi saa suosia pientä tilitoimistoaPerustin osakeyhtiön ja yllätyinMiten tilitoimistot selviytyvät?Piiloverotus raskaampaa kuin avoin verotusTilitoimiston uusi suuntaOvela tilitoimistoalan valtausjuoniKirjanpitolain reliikitRahanpesun valvonta maksaa 355 euroaYrittäjiin kohdistuvaa vihapuhettaKateuden ryydittämää yrittäjien noitavainoaOsakeyhtiö on mainettaan parempiYrittäjä on monen sortin velvollinenSuomalaiset ovat tarkkoja talousasioissaHe ansaitsevat paremman työn ja elämänTilitoimistot tienhaarassa: täysautomaatio vai asiantuntijapalveluOsakepääomarajan poistamisesta tuli torsoTilinpäätökset laaditaan liian vaikeastiKuka maksaa turhan työn?Yrittäjyyden ylistäminen ei enää riitä vaan tarvitaan tekojaSuomen valtiosta on tullut digiterroristiKotitarkastajat nelihenkisiin perheisiin – onko totta?Tulevaisuudessa vain osakeyhtiöitäYötöitä kirjanpitäjille ja palkanlaskijoilleSeuraavaksi valvontakamerat kassoilleSuomen Yrittäjät nujakoi turhaan ay-liittojen kanssaPalkkaennakko ei ole palkka vaan pikavippiTulorekisterissä on päivämäärävirheHallitus mahdollistaa ihmisten säästöjen ryöstämisenKiristyvästä tietosuojasta paineita luottotietoyhtiöillePuolen vuoden musta aukko asuntoyhtiön taloudessa”Joskus tulee virheilmoitus, joka sitten häviää itsestään”Kassavirtahanke täyttää 15 vuottaTulorekisteri – kenen byrokratiaa se keventää?Aika ja raha – yrittäjän kaksi stressiäSuomen valtio tuotti taas tappiotaAllekirjoitettua tilinpäätöstä ei saa muuttaa”Kuuden euron simmi”Miksi taloushallinnon muutokset ajoitetaan vuodenvaihteeseen?Pienet tilitoimistot kyllä pärjäävät, mutta suuret…Tuntemattomat tilinpäätöskaavat suojaavat yrittäjää vainoltaMiten valvonta ”laaditaan”?Miksi yrittämisen byrokratia tuntuu kevyeltä?Arvonlisäverolaki kirjoitettiin kateuden kiimassaVerohallinto järjestää kirjanpitäjien hirttäjäiset tammikuussaSumu laskeutui Suomen talouden ylleYhdenkertainen kirjanpito kummittelee”Posti kulkee, kun Kusti polkee”Puhumattomuus on velallisen pahin virheTelia myy viestipalveluita mutta vastaa viesteihin hitaasti”Itselleen sika kiusan tekee…”Kolmen vuoden säännön anatomiaKirjanpitolaki rikkoo varovaisuuden periaatettaPyhä osinkoverotus – ”Miks kaiken pitää aina muuttua?”Vain muutos on varmaaValoa ikkunoissaOmaVero on huonompi kuin odotinPieni nainen ja iso unelmaTyö on antamista – ei ottamistaPuhelinetujen ennakonpidätykset tarpeetonta näpräämistäAuto kirjanpidossa – auto ei kirjanpidossa – auto jälleen kirjanpidossaVATT:n veroselvitys unohti tärkeimmän investointikannustimenABC-huoltamon kahvilassa on paras veroasiantuntemusMicrosoftille asiakkaat ovat vain lypsykarjaaKuudenkymmenen talousjohtajan harhainen totuusHankasalmi, Hämeenlinna, Oulu ja HelsinkiPienessä yrityksessä ihminen puhuu ihmiselleEduskunnassa saa valehdella mutta ei syyttää valehtelustaSeura-lehti: "Mikä kannustaa yrittämään?"Juha Sipilä haluaa Suomeen 110.000 uutta työpaikkaaJuuri nyt tilitoimistopalveluiden tarve kasvaa”Tämä on aivan hevon humppaa”Tekisinkö tilinpäätöksen vanhan vai uuden lain mukaisesti?
Talousteema Oy
 © Talousteema Oy 2014 – 2020