Talousteema Oy
Talousteema Oy
Etusivu Koulutukset Blogi Verouutiset Talousteema Palaute
Talousteema Oy
Liikuntapalvelujen arvonlisäverokanta
26.9.2017 | © Talousteema Oy

Verohallinto julkaisi 14.9.2017 laajan ohjeen, joka käsittelee liikuntapalvelujen arvonlisäverokantaa. Ohje korvaa Verohallinnon kannanottoja yritysverokysymyksiin 2010 -ohjeessa tästä asiasta esitetyt kannanotot.

Arvonlisäverolain 85 a §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan palvelusta, jolla annetaan mahdollisuus liikunnan harjoittamiseen, veroa suoritetaan 10 prosenttia veron perusteesta. Ohjeessa selvitetään, milloin tätä alennettua verokantaa sovelletaan.

Ohjeessa on käsitelty verokannan määräytymistä silloin, kun liikunnan mahdollistava palvelu on myyntimaasäännösten mukaan myyty Suomessa. Jos palvelun myyntimaa on muu kuin Suomi, myynnin verokohtelu ja verokanta määräytyvät kyseisen myyntimaan säännösten mukaisesti.

Ohje koskee myös niitä yleishyödyllisiä yhteisöjä, kuten urheilu- ja liikuntaseuroja, jotka ovat hakeutuneet verovelvollisiksi tai joiden liikuntapalvelujen myyntiä pidetään tuloverolain mukaisena yleishyödyllisen yhteisön elinkeinotoimintana.

Lassi Mäkinen

Vapaan oman pääoman rahaston varojenjako verotuksessaFreelancerin tuloverotusPääomavastikkeiden tulouttaminen asunto-osakeyhtiössäVerohallinto uudisti matkakustannusohjeensaPääomalainaksi muutetun myyntisaamisen vähentäminen menetyksenäAutoveron alennus poistuu takseiltaUusi verosopimus Espanjan kanssaPeitellyn osingon ohjeistusta muutettiinMaaperän puhdistaminen ja rakennuksen purkaminenPurkukulujen arvonlisäveron vähentäminenTyönantajan kustantaman koulutuksen verotusLainan järjestelypalkkion jaksottaminenAlaikäiselle lisätty peitelty osinkoErityisryhmille tarkoitettujen liikuntapalvelujen arvonlisäverotusVauvauinti, uimakoulu ja kuntosalin starttikurssiLahjaverotuksen sukupolvenvaihdoshuojennusYrittäjän työterveyshuollon kustannukset verotuksessaYhtiön palkkavelat ja muut velat osakkaalleLuottamuksensuoja pienensi kiinteistöveron määrääArvoseteleiden arvonlisäverotus muuttuuTyöpanososingon ansiotuloveron välttäminen kommandiittiyhtiön avullaHammashoitoon tavanomaisesti liittyvä tavaraOhje maksujen käyttämisestä eri verojen hyväksiIrtisanomisen jälkeiset eläkevakuutusmaksut olivat palkkaaElinkeinotoiminnan käsite laajenee kiinteistöliiketoimintaanSiirrettävät rakennukset tulkittiin kiinteistöiksiYhteisöjen tulolähdejako poistuu 2019Kollektiivisen lisäeläkevakuutuksen maksut tulkittiin palkaksiHallitus tutkitutti varainsiirtoveron vaikutuksiaJatkossa Verohallinto päättää, milloin yhteisöjen verotus päättyyHallitus eri mieltä alennettujen arvonlisäverokantojen määrittelystäOmistajavaihdos ja tappiontasaus henkilöyhtiössäLiikalaskutusta koskevan palautuksen arvonlisäveron kohdistaminenVirheellisen poistomenetelmän oikaiseminenSairaankuljetukset alihankintanaOptikon suorittaman näöntutkimuksen edelleenmyyntiUrheiluseuran puhvettitulotRistikkolehtien ja -kirjojen arvonlisäverotusVerovapaat matkakustannusten korvaukset 2018Vuoden 2018 luontoisetujen laskentaperusteetAsunnon ja työpaikan välisten matkojen vähennyksetKoti ei ollut varsinainen työpaikkaLaskutuspalveluyritysten maksamat matkakustannusten korvauksetTyöterveydenhuollon osapalvelujen arvonlisäverollisuusKampaamojen tuolinvuokrauksesta ja varastointipalveluista uusia ohjeitaOman käytön arvonlisävero kanta-asiakaspisteiden käytöstäVeronkorotusta koskevaa harkintavaltaa rajataanVerohallinnon palvelut puutteellisia marraskuun alussaSukupolvenvaihdoksen rajaaminenTyönantajan ottamat vapaaehtoiset eläkevakuutuksetPurkaminen ja rakentaminen samassa urakassaHotelli- ja leirintäaluetoimintaan verrattava majoitustoimintaLiikuntapalvelujen arvonlisäverokantaOsakeyhtiön, henkilöyhtiön ja yksityisyrityksen sukupolvenvaihdosOsinkotulojen verotusVeron perusteen enimmäismääräVälillisten kustannusten osuuden laskeminenHallitus laatii verotuksen tiekartanLomamökin vuokratulon hankkimisesta aiheutuneet menotYritysjärjestelyn asiantuntijakustannusten vähennyskelpoisuusOsakeyhtiön purkautuminen verotuksessaLääkärikeskus ostaa palveluita ammatinharjoittajilta
Talousteema Oy
 © Talousteema Oy 2014 ‚Äď 2018