Osakkeiden nimellisarvon alentaminen17.4.2019 | © Talousteema OyKeskusverolautakunnan mukaan osakepääoman palauttamisessa osakkaille osakkeiden nimellisarvoa alentamalla oli kysymys osakkeiden luovutushintaan verrattavasta pääomatulosta (KVL:2019/10). Kysymyksessä ei ollut peitelty osinko.Yhtiön toiminta oli supistunut ja sille oli kertynyt sellaisia varoja, joita ei katsottu enää tarvittavan liiketoiminnassa.
Yhtiö aikoi jakaa varoja osakkeenomistajilleen osakeomistusten suhteessa alentamalla osakkeensa nimellisarvoa 200,00 eurosta 20,00 euroon. Lisäksi yhtiön hallitus oli esittänyt, että 31.12.2018 päättyneeltä tilikaudelta jaettaisiin osinkona 39,00 euroa osakkeelta.
Keskusverolautakunta katsoi, että osakas sai osakkeiden luovutushintaan verrattavan pääomatulon. Tässä tapauksessa osakepääoman alentaminen ei tapahtunut sellaisissa olosuhteissa, että osakkaan saamaan varojenjakoon sovellettaisiin verotusmenettelystä annetun lain 29 §:n 2 momentin peitellyn osingon säännöstä.
Lassi Mäkinen