Arvioverotusta ei voitu toimittaa6.9.2019 | © Talousteema OyKorkeimmassa hallinto-oikeudessa oli ratkaistavana (KHO:2019:105), voidaanko ravintolayhtiön alkoholijuomien myynnistä suoritettavan arvonlisävero määrätä arvioimalla. Kassakirjanpidossa havaituista puutteista huolimatta katsottiin, etteivät arvioverotuksen edellytykset täyttyneet.Arvioverotus tulee lain mukaan kysymykseen, kun veron ilmoittaminen on kokonaan laiminlyöty tai veroa on ilmoitettu ilmeisesti liian vähän.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että laissa tarkoitetun ilmeisyyden vaatimuksen johdosta on oltava selvää, että ilmoitettu suoritettavan veron määrä on liian vähäinen.
Jotta arvioverotuksen edellytykset tällä perusteella täyttyvät, verovelvollisen kirjanpitoa ja siihen perustuvaa ilmoitusta veron määrästä on pidettävä niin epäluotettavana, ettei ilmoitus oikaistunakaan kelpaa veron määrän laskemisen perusteeksi.
Yhtiö oli asiassa uskottavasti selvittänyt syyn verotarkastuksessa havaittuun kirjanpidon osoittamaan kassatilin negatiivisuuteen ja oikaissut virheen.
Verotarkastuksen yhteydessä laaditun arviolaskelman mukainen myyntikate oli vain vähän korkeampi kuin kirjanpidon mukaan toteutunut.
Korkein hallinto-oikeus arvioi, että laskelman itsenäinen näyttöarvo osoituksena arvioverotuksen edellytysten täyttymisestä jäi heikoksi. Kassakirjanpidossa havaituista puutteista huolimatta katsottiin, etteivät arvioverotuksen edellytykset täyttyneet.
Lassi Mäkinen