Huolimattomasti tehty verotarkastus29.6.2021 | © Talousteema OyYrittäjä oli tallettanut käteismyynnistä saamiaan tuloja henkilökohtaiselle tililleen. Verohallinto lisäsi verotarkastuksen perusteella nämä käteismyyntitulot yrityksen verotettavaan tuloon. Korkein hallinto-oikeus kuitenkin peruutti tämän oikaisun.Verotarkastuksessa ei selvitetty, oliko yksityiselle pankkitilille tallennetut myynnit kirjattu yrityksen kirjanpidossa myyntituotoiksi.
Verotarkastuksessa oli jäänyt havaitsematta, että toiminimen käytössä olleelle tilille kirjatut suoritukset alittivat selvästi yhtiön kirjanpitoon kirjatun ja veroilmoituksilla ilmoitetun myynnin määrän.
Verotarkastuksen perusteella ei siten ollut voitu päätellä, että annetut veroilmoitukset olisivat olleet virheellisiä tai puutteellisia niin, ettei niitä olisi voitu oikaistunakaan panna verotuksen perusteeksi.
Verotarkastuksen perusteella toimitetut verotuksen oikaisut olivat siten perusteettomia.
Verotuksen oikaisupäätös kumottiin ja Verohallinto velvoitettiin korvaamaan yrittäjän oikeudenkäyntikulut.
Lassi Mäkinen