Ei kahta rangaistusta samasta asiasta20.10.2021 | © Talousteema OyVerohallinto julkaisi ohjeen "Ne bis in idem -periaate ja verotus". Ne bis in idem tarkoittaa suomeksi ei kahdesti samassa asiassa. Tämä kielto on yksi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteista. Se koskee myös verotusta.Ne bis in idem -kiellon mukaan ketään ei saa tutkia ja rangaista toiseen kertaan rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi.
Ne bis in idem -kielto on ilmaistu Euroopan unionin perusoikeuskirjassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. Suomen perustuslaissa taataan oikeudenmukainen oikeudenkäynti ja julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.
Hallinnollinen seuraamus voi olla tavoitteiltaan ja ankaruudeltaan saman kaltainen kuin rikosoikeudellinen rangaistus, ja silloin myös hallinnollinen seuraamus estää uuden rangaistuksen. Esimerkiksi veronkorotus on tällainen hallinnollinen rangaistus. Verotukseen liittyvästä rangaistavasta teosta ei voida nostaa rikossyytettä, jos samasta teosta on jo määrätty veronkorotus.
Ne bis in idem -kielto koskee kuitenkin vain veronkorotuksia, jotka on määrätty luonnolliselle henkilölle tai joista luonnollinen henkilö vastaa suoraan lain perusteella. Periaatetta ei siis sovelleta, jos veronkorotus on määrätty osakeyhtiölle ja samasta asiasta vaaditaan rangaistusta osakeyhtiössä määräysvaltaa käyttäneelle henkilölle.
Käytännössä Verohallinto ratkaisee, käsitelläänkö verotusta koskeva väärinkäytös hallinnollisesti veronkorotusasiana vai rikosoikeudellisin perustein syyteasiana. Jos asia on käsiteltävä rikoksena, Verohallinto voi tehdä verotuspäätöksen mutta jättää veronkorotusta koskevan päätöksen tekemättä. Silloin Verohallinto voi tehdä tapauksesta rikosilmoituksen ja syyttäjä voi nostaa syytteen.
Lassi Mäkinen