Liikalaskutusta koskevan palautuksen arvonlisäveron kohdistaminen1.3.2018 | © Talousteema OyKorkeimman hallinto-oikeuden 14.2.2018 tekemän päätöksen mukaan (KHO:2018:26) autoilijan kunnalta liikaa laskuttamien erien arvonlisäverokorjaukset oli kohdistettava sille tilikaudelle, jolloin hovioikeus oli antanut tuomion liikalaskutuksista.Autoilija harjoitti yksityisenä elinkeinonharjoittajana henkilökuljetusliikennettä, josta hän oli arvonlisäverovelvollinen.
Autoilijan ja kunnan välillä oli sopimus, jonka perusteella hän laskutti kuntaa sen järjestämisvastuulla olleista vammaiskuljetuksista. Osa vuosina 2007 – 2011 lähetetyistä lakusta oli perusteettomia.
Hovioikeus velvoitti autoilijan maksamaan kunnalle takaisin liikaveloituksen määrän arvonlisäveroineen.
Korkein hallinto-oikeus piti autoilijan kunnalle maksamaa hyvitystä hinnanalennuksena ja oikaisueränä, jonka perusteella autoilijan arvonlisäverollisen myynnin veron perustetta oli oikaistava.
Oikaisu oli hyvän kirjanpitotavan mukaan kohdistettava sille tilikaudelle, jonka aikana hovioikeuden tuomio oli annettu.
Lassi Mäkinen