Omistajavaihdos ja tappiontasaus henkilöyhtiössä1.3.2018 | © Talousteema OyVerohallinto on ottanut kantaa henkilöyhtiön tappion vähennysoikeuteen omistajanvaihdoksen jälkeen. Pääsääntöisesti äänettömien yhtiömiesten osuuksien vaihtumisella on merkitystä vain silloin, kun tasan puolet vastuunalaisen yhtiömiesten osuuksista on vaihtanut omistajaa.Tuloverolain 122 §:n 1 momentin mukaan elinkeinoyhtymän tappiota ei vähennetä, jos tappiovuoden aikana tai sen jälkeen yli puolet osuuksista on muun saannon kuin perinnön tai testamentin vuoksi vaihtanut omistajaa.
Verohallinnon mielestä tässä lainkohdassa on ratkaisevaa yhtiöosuuksien vaihtuminen eikä yhtiömiesten vaihtuminen.
Se ei ole selvää, onko äänettömän yhtiömiehen yhtiöosuuden vaihtumisella vastaava merkitys kuin vastuunalaisen yhtiömiehen yhtiöosuuden vaihtumisella.
Verohallinnon kannanoton mukaan äänettömien yhtiömiesten yhtiöosuuksilla on merkitystä vain silloin, kun tasan puolet vastuunalaisen yhtiömiesten osuuksista on vaihtanut omistajaa.
Tästä tulkinnasta voidaan poiketa sellaisissa tilanteissa, joissa yhtiösopimuksesta tai muusta sopimuksesta johtuen vastuunalaisen ja äänettömän yhtiömiehen keskinäinen asema poikkeaa merkittävästi avoimesta ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain säännöksistä. Pääomasijoitustoimintaa harjoittavissa kommandiittiyhtiöissä tällainen tilanne on yleinen.
Jos äänettömille yhtiömiehille on annettu yhtiön päätöksenteossa merkittävää päätäntävaltaa ja jos äänettömien yhtiömiesten yhtiöön sijoittama pääomapanos on huomattavasti vastuunalaisen yhtiömiehen pääomapanosta suurempi, voidaan tappion vähentämisoikeutta tulkittaessa ottaa huomioon äänettömien yhtiömiesten osuuksien vaihtuminen muulloinkin kuin silloin, kun vastuunalaisten yhtiömiesten osuuksista puolet on vaihtanut omistajaa.
Lassi Mäkinen