Peitellyn osingon ohjeistusta muutettiin15.5.2018 | © Talousteema OyVerohallinto uudisti 4.5.2018 peitelty osinkoa käsittelevän ohjeensa. Vapaa-ajan asunnosta saadun edun ohjeistusta on täsmennetty. Veronkorotuksen määräämistä koskeviin säännöksiin tehty muutos astui voimaan 1.5.2018. Muutoksia sovelletaan ensimmäisen kerran verovuodelta 2018 toimitettavaan tuloverotukseen.Peitelty osinko tarkoittaa osakeyhtiön varojen siirtämistä osakkaalle tavalla, joka todelliselta luonteeltaan on voitonjakoa.
Peiteltyä osinkoa koskevat säännökset voivat tulla sovellettaviksi, jos yhtiön osakas on osakasasemansa perusteella saanut yhtiön kanssa tekemästään sopimuksesta sellaista taloudellista etua, jota ei riippumattomien osapuolten välillä olisi syntynyt.
Peitelty osinkoa koskevassa ohjeessa käsitellään tilanteita, joissa peiteltyä osinkoa voidaan verotuksessa katsoa muodostuvan. Ohjeen lopussa on laaja oikeustapausten luettelo.
Lassi Mäkinen