Tuloslaskelman anatomia paljastaa kirjanpidon sairauden
12.9.2025 | © Talousteema Oy

Tuloslaskelman viimeisellä rivillä on voitto tai tappio. Se ei milloinkaan ole yrityksen toiminnan todellinen tulos. Moni luottaa siihen, vaikka ei ole aihetta. Avataanpa tuloslaskelma ja tutkitaan sen anatomiaa. Sen sisältä löytyy kummallisia asioita. Vieläkö olet voittouskoinen, kun olet lukenut tämän kirjoituksen?

Tuloslaskelma saattaa osoittaa voittoa, vaikka yrityksen toiminta on ollut tappiollista. Tai voitollisesta toiminnasta huolimatta tuloslaskelman viimeisellä rivillä saattaa olla tappio.

Yritys voi tuottaa tappiota kymmenen vuotta niin, että oma pääoma muuttuu negatiiviseksi, mutta siitä huolimatta se ei mene konkurssiin. Yritys on saattanut tuottaa aina voittoa ja sillä on vahva tase, mutta silti se menee konkurssiin.

Miten tämä on mahdollista? Katsotaanpa muutamia tuloslaskelman rivejä yksitellen.

Liikevaihto ei noudata varovaisuuden periaatetta

Liikevaihtoon kirjataan myynnin arvonlisäverottomat tuotot, joista rahat ovat saapuneet yrityksen tilille. Siihen kirjataan myös sellaiset myyntituotot, joista on lähetetty lasku, joka ei vielä ole erääntynyt. Laskukin saattaa olla erääntynyt, mutta maksu ei ole saapunut tilille.

Kaiken lisäksi liikevaihtoon kirjataan tuotot myynneistä, joiden toimitus on tapahtunut, mutta laskua ei ole vielä lähetetty.

Laskutetut mutta maksamattomat ja laskuttamattomat myyntituotot ovat epävarmoja saamisia. Asiakas ei ehkä milloinkaan maksa laskua tai maksaa vain osittain.

Kirjanpitolaissa puhutaan tilikauden tuloksesta riippumattomasta varovaisuudesta. Tilinpäätös pitää laatia tätä varovaisuuden periaatetta noudattaen. Kun epävarmoja saamisia kirjataan liikevaihtoon, periaatetta rikotaan.

Kirjanpitolaki ei noudata omaa periaatettaan. Kirjanpitolain suoriteperusteen vaatimus on ristiriidassa saman lain varovaisuuden periaatteen kanssa.

Varastojen muutos on aina virheellinen

Kun yritys ostaa tilikauden aikana aineita, tarvikkeita ja tavaroita, ne kirjataan ostoihin, mutta tilinpäätöksessä tätä lukua korjataan varastojen muutoksella.

Tämä tarkoittaa sitä, että yritys ei vähennä materiaaliostoja ostettaessa vaan vasta myytäessä.

Varastojen muutos lasketaan joko inventoimalla kaikki varastot jokaisen tilikauden lopuksi tai pitämällä jatkuvaa varastokirjanpitoa kaikista varastoon panoista ja varastosta otoista.

Ulkona sijaitsevien materiaalien inventointi syvässä lumihangessa kovassa pakkasessa uudenvuoden aattoiltana on vaativa tehtävä. Moni ravistelee pihan varastomäärät hihansuusta ja menee sisätiloihin nostamaan kuohuviiniä vuoden vaihtumisen kunniaksi.

Sisällä varastossa inventoiminenkaan ei aina ole yhtään sen helpompaa kuin ulkona inventoiminen. Sisällä on lämmintä. Hiki tulee pintaan, kun pitää laskea miljoonia erilaisia nappeja ja nippeleitä. Kukaan ei viitsi laskea niitä yksitellen. Inventoija laittaa suun tötterölle ja sanoo: ”Miljoona”.

Voisi kuvitella, että varastokirjanpito on yksinkertaisempi menetelmä kuin vuosittaiset inventoinnit. Varastokirjanpito-ohjelmia joskus koodanneena tiedän, ettei ole.

Varastoon panoja kirjaavat tietokantaan yleensä varastotyöntekijät, joita ei ole koulutettu kirjanpitäjiksi. Saapunut lähetys saattaa jäädä kirjaamatta, se kirjataan kahteen kertaan tai saapuneen erän määrää ei lasketa vaan luotetaan asiakirjoihin.

Varastosta otot saattavat perustua myynnin järjestelmään, mutta tämäkään ei ole yksinkertainen asia. Myynnin palautusten kirjaaminen saattaa puuttua tai mennä väärin. Ilmaisten näytteiden ottaminen varastosta voi jäädä kirjaamatta.

Varastokirjanpitoa käytettäessä varastomääriä tarkistetaan jatkuvien inventointien avulla. Joka päivä lasketaan järjestelmän antamat nimikkeet ja erot korjataan järjestelmään. Inventoinnin aikana varastoon saattaa tulla tämän nimikkeen materiaaleja tai sitä myydään. Korjaus menee silloin väärin.

Jokaiselle varastonimikkeelle on annettava euromääräinen arvo, jotta saadaan yrityksen kaikkien varastojen yhteisarvo tilikauden vaihteessa. Kirjanpitolaki sallii useita erilaisia tapoja arvostaa nimikkeet.

Perussääntö vaihto-omaisuuden arvostamisessa on, että nimikkeiden arvot ovat arvonlisäverottomia.

Missään tapauksessa varastonimikkeiden arvoina ei saa käyttää myyntihintoja. Niiden on oltava ostohintoja. Voisi tuntua järkevältä käyttää inventointihetken markkinahintaa ja helpolta käyttää viimeisen laskun hintaa, mutta niitäkään ei saa käyttää. Nimikkeet on arvostettava sillä hinnalla, jolla ne on aikanaan hankittu.

Kirjanpitolain mukaan vaihto-omaisuuden hankintamenoon luetaan hyödykkeen hankinnasta ja valmistuksesta aiheutuneet välittömät menot. Siis pelkkä aineen, tarvikkeen tai tavaran ostolaskussa mainittu hinta ei riitä, vaan siihen on lisättävä mm. rahtimaksu materiaalin toimittajalta yrityksen varastoon.

Materiaalilasku ja kuljetuslasku saattavat tulla hyvin eri aikaan. Tämä on iso ongelma, jos yritys käyttää varastokirjanpitoa.

Varastossa voi olla samaa materiaalinimikettä useista toimituseristä, joilla kaikilla on eri hinnat. Näiden huomioon ottaminen esimerkiksi pienissä nippeleissä on täysin mahdotonta.

Kirjanpitolaki tarjoaa kolme vaihtoehtoa. Samanlajisten nimikkeiden hankintameno määritetään olettaen, että hyödykkeet on luovutettu siinä järjestyksessä kuin ne on hankittu (FIFO), luovutusjärjestys on ollut hankintajärjestykselle päinvastainen (LIFO) tai hankintamenoksi saadaan merkitä myös toteutuneiden hankintamenojen keskiarvo, joka on painotettu vastaavilla hankintamäärillä. Nämä menetelmät tuottavat erilaisen varaston arvon.

Neljäntenä vaihtoehtona kirjanpitolaki sallii minkä tahansa muun yleisesti käytössä olevan hyvän kirjanpitotavan mukaisen laskentamenetelmän käyttämisen.

Kaiken tämän jälkeen on pakko kysyä, mikä sitten on yrityksen varastojen oikea arvo. Sitä ei tiedä kukaan. Varastomuutoskin on silloin epämääräinen, ja sama virhe välittyy suoraan tuloslaskelman voittoon tai tappioon.

Eikä palkkalukukaan ole oikea

Voisi kuvitella, että tuloslaskelman palkkaluku on tarkasti oikea. Ei se ole teoreettisesti oikea eikä käytännössäkään.

Jos osakeyhtiön toimitusjohtaja omistaa osakkeita, hän saattaa nostaa suuren osan tuloistaan osinkoina eikä tämä näy palkoissa.

Monesti pienessä yrityksessä yrittäjä luopuu omasta palkastaan, kun yrityksen taloustilanne on tiukka.

Toiminimiyrityksissä yrittäjä ei voi edes saada palkkaa, koska toiminimi ei ole yhteisö vaan henkilö ja henkilö ei voi maksaa itselleen palkkaa.

Kaikki edellä olevat seikat suurentavat tuloslaskelman voittoa tai pienentävät tappiota.

Tilinpäätöksessä työntekijöiden palkkoihin lisätään maksamattomat tulevan lomakauden lomapalkat ja niiden sosiaalikulut henkilösivukuluihin.

Tilinpäätöstä laadittaessa ei tiedetä, ketkä ovat yrityksen palveluksessa, kun lomia pidetään. Ei myöskään tiedetä silloin käytössä olevia palkkasummia eikä eläke- ja muiden sosiaalivakuutusten prosentteja.

Kukaan ei pysty laskemaan ja kirjaamaan tilinpäätökseen oikeaa lomapalkkavelkaa.

Poistot epämääräisin erä

Tuloslaskelman epämääräisin erä on poistot. Niitä on täysin mahdotonta laskea ja kirjata oikein.

Teoreettisesti poistot tarkoittavat pitkävaikutteisten menojen tulontuottamiskyvyn heikkenemistä tilikauden aikana. Kun käsite on mahdoton toteuttaa käytännössä, käytetään lakeihin kirjattuja poistomenetelmiä sekä suoranaisia peukalosääntöjä.

Poistoja on kahdenlaisia: suunnitelmapoistot ja verotuspoistot. Niitä on käytettävä rinnakkain tuloslaskelmassa. Lopullinen tulos lasketaan kuitenkin aina verotuspoistoin, sillä tuloslaskelman lopussa oleva poistoeron muutos oikaisee suunnitelmapoistot verotuspoistoiksi.

Kirjanpitolaki määrää, että pitkävaikutteiset menot on poistettava suunnitelman mukaan vaikutusaikanaan. Tarkempaa ohjetta laki ei anna.

Yritysjohdon on aina esimerkiksi koneen tai kalusteen hankinnan yhteydessä päätettävä, mitkä ovat sen poistojen suuruudet vaikutusajan tilikausina. Suunnitelmaa ei saa muuttaa.

Poistomenetelmää kirjanpitolaki ei määrää. Yleisimmin käytössä ovat tasapoisto ja menojäännöspoisto. Vain tasapoisto voidaan määritellä tarkasti vaikutusajalle, mutta sen kehitys vastaa huonoimmin tulontuottamiskyvyn heikkenemiskehitystä.

Verotuspoistoista säädetään elinkeinoverolaissa. Eri hyödykelajeilla on erilaisia poistoprosentteja ja poistomenetelmiä. Laki säätää poistojen ylärajoista, jotka saa alittaa. Suunnitelmapoistot eivät sen sijaan mahdollista alituksia.

Valtioneuvoston asetus hyväksyy pienyrityksille ja mikroyrityksille samansuuruiset suunnitelmapoistot kuin verotuspoistot, jolloin poistoeroa ei synny lainkaan.

Käsittämätön erikoisuus ovat tuotekehitysmenot. Ne voidaan kirjata taseeseen, jolloin ne poistetaan tilikausittain, tai ne voidaan kirjata tuloslaskelmaan kuluiksi eli poistaa kokonaan heti.

Moni yritys kirjaa osan tuotekehitysmenoista taseeseen ja osan suoraan tuloslaskelmaan. Ja samalla alalla eri yritykset toimivat eri tavoin.

Yleensä yritys kirjaa tuotekehitysmenoja taseeseen, jos sen tulos on heikko, ja tuloslaskelmaan, jos sen tulos on vahvasti voitollinen.

Muissa kuluissa summittaisia eriä

Liiketoiminnan muissa kuluissa on paljon summittaisesti kirjattuja eriä, mikä ei edesauta oikean tuloksen laskentaa.

Autokuluista vähennetään autoedut, lounaskuluista ravintoedut ja puhelinkuluista puhelinedut. Luontoisedut ovat Verohallinnon määräämiä euromääriä, joilla ei ole todellisuusperustetta.

Esimerkiksi henkilön puhelinkulut laskussa voivat olla 18 euroa, mutta silti siitä vähennetään 20 euron puhelinetu yksityiskäytöstä. Työpuhelujen kustannukset ovat silloin 2 euroa negatiiviset.

Matkakustannusten korvaukset ovat myös Verohallinnon määräämät. Niilläkään ei ole mitään tekemistä todellisten kustannusten kanssa. Ne ovat suorastaan asenteelliset.

Verohallinnon päätöksissä työmatkan kilometrikorvaus omaa autoa käytettäessä on erisuuruinen kuin tämä henkilö voi vähentää omassa verotuksessaan kodin ja työpaikan välisistä matkoista.

Verot kirjataan eri tavoin eri yritysmuodoissa

Tuloslaskelmassa ennen viimeistä riviä vähennetään verot. Osakeyhtiössä vähennetään yhteisövero. Osinkovero jää osakkaan omassa verotuksessa maksettavaksi.

Toiminimillä, avoimilla yhtiöillä ja kommandiittiyhtiöillä ei ole yhteisöveron kaltaista omaa veroa, vaan näiden yritysten omistajat maksavat yritystulo-osuudestaan verot omassa verotuksessaan. Nämä verot eivät perustu omistajille maksettuihin voitto-osuuksiin vaan yrityksen voiton osittamiseen omistajien kesken.

Koska näissä yritysmuodoissa ei ole omaa verotusta, niitä ei tulisi kirjata yrityksen tuloslaskelmaan, mutta yleisen käytännön mukaan avoimissa yhtiöissä ja kommandiittiyhtiöissä näin tehdään, vaikka yritystuloa koskevan veron määrän erottaminen henkilön muiden tulojen veroista on progressiivisen ansiotuloverotaulukon vuoksi mahdotonta.

Voitto virheellinen ja hyödytön

Tässä on vain pintaraapaisu kaikista niistä tuloslaskennan epämääräisyyksistä, jotka vääristävät voiton tai tappion määrän. Jo tämänkin perusteella voi objektiivisesti todeta, että tuloslaskennan voitto tai tappio on aina virheellinen.

Yrityksen toiminnan kannattavuutta on mahdoton selvittää. Miksi sitten nähdään näin suuri vaiva ja uhrataan valtavat kustannukset sen selvittämiseksi?

Mihin voittoa tarvitaan? Ei mihinkään. Verohallinto ei luota tuloslaskelmaan vaan vaatii itse määrittämänsä tuloverolaskelman. Pankkitoiminta on puhdasta kassavirtaa, jossa voitolla ei ole sijaa. Voitto ei suojaa velkojia, koska tappio ei johda konkurssiin.

Voitolla ei voi ostaa eikä maksaa mitään, sillä se ei ole rahaa.

Lassi Mäkinen